By admin, 13 October, 2022

Lappeenrannan kaupunki järjestää yhdessä LUT-yliopiston kanssa Future Energy Solutions -konferenssin 8.–9.11.2022 Lappeenrannassa LUT-yliopistolla. Toista kertaa järjestettävään FES-konferenssiin voi osallistua myös etänä, mutta järjestäjien toiveena on, että alan ihmiset pääsisivät pitkästä aikaa tapaamaan toisiaan ja verkostoitumaan paikan päällä.

By admin, 30 September, 2022

Kivisalmen pumppaamon tehoa ja pumppausmäärää on alennettu 12.9.2022 Pumpattava vesimäärä alennettiin kymmenestä kuutiosta sekunnissa 5 m3/s ja energiankulutus alenee kahdeksasosaan.

Kivisalmen pumpun sähkömoottoria ohjataan taajuusmuuttajalla, joka säätelee tehonsyötön taajuutta ja pumpun pyörimisnopeutta. Kun taajuusmuuttajan taajuus lasketaan 15 Hz:stä kahdeksaan Hz:iin ja pumpattu vesimäärä puolestaan vähenee 10 m3/s noin 5 m3/s. Energiankulutus laskee jopa kahdeksasosaan.

By admin, 8 September, 2022

(LUT-yliopiston tiedote 8.9.2022)

Tuoreen selvityksen mukaan Itä- ja Kaakkois-Suomessa tuotettu sähkö olisi avain alueen teollisuuden merkittävään kasvuun. LUT-yliopiston asiantuntijoiden mukaan investointi rajavalvontaan liittyvien tutkaongelmien ratkaisemiseen maksaisi itsensä monin kerroin takaisin.

LUT-yliopisto selvitti Itä- ja Kaakkois-Suomen uusiutuvan energian tuotantopotentiaalia sekä mahdollisuuksia alueen bioperäisten hiilidioksidipäästöjen hyödyntämiseen Power-to-x (P2X) -tuotannossa.

By admin, 23 August, 2022

Lappeenrannan kaupungin omistamassa Mustolan satamassa toteutettiin huhti-toukokuussa 2022 hiilijalanjäljen mittaus. Mittauksessa kartoitettiin kaupungin omien sekä sataman alueen yritysten toimintojen hiilijalanjälki. Samalla selvitettiin tärkeimmät toimenpiteet hiilijalanjäljen pienentämiseksi sekä mahdollisuudet hiilikädenjäljen (tuotteen, palvelun tai prosessin ilmastohyöty eli päästövähennyspotentiaali) kasvattamiseksi. Lappeenrannan kaupunki tilasi projektin Etteplaniin kuuluvalta LCA Consulting Oy:ltä.

By admin, 22 August, 2022

Lappeenrannassa järjestetään torstaina 25.8. Avoimien Ovien ja Greenreality-karnevaalin yhteistapahtuma, joissa on mahdollisuus tutustua kaupungin palveluihin sekä kestävään toimintaan kaupungintalolla, sen edustatorilla sekä kaupungin eri toimipisteissä. Tapahtuman tarkka ohjelma löytyy Lappeenranta Events-sivustolta.

By admin, 19 August, 2022

Lappeenrannan kaupunki on hakenut kahden luonnonsuojelualueen perustamista Lappeenrannan Tiuruniemeen ja Uus-Lavolaan. Suojelualueiden yhteenlaskettu pinta-ala on 35 hehtaaria. Molemmat alueet edustavat luonnon monimuotoisuudelle arvokasta metsäluontoa.

Lappeenrannan kaupungin mailla on ennestään neljä luonnonsuojelualuetta, joiden koko on yhteensä 76 hehtaaria. Tiurunniemen ja Uus-Lavolan luonnonsuojelualueiden myötä kaupungin omistamien suojelualueiden määrä kasvaa 111 hehtaariin.

By admin, 16 August, 2022

Siirtyminen maalämpöön on energian kallistumisen myötä noussut entistä kiinnostavammaksi vaihtoehdoksi. Maalämpö on uusiutuvaa energiaa ja näin ollen myös ympäristöystävällinen valinta kiinteistön lämmitysmuodoksi. Lisäksi se on kytkettävissä muuhun energiantuotantoon, kuten lämmöntalteenottoon ja aurinkoenergiaan. Maalämmön hankinta vaikuttaa usein myös koko kiinteistön arvoon positiivisesti ja lisäksi se on oikein mitoitettuna ja asennettuna vaivaton lämmitysratkaisu.