By admin, 4 February, 2022

Bio- ja kiertotalouden teknologiota ja materiaaleja kehittävä espoolaisyhtiö Nordic Bioproducts Group on investoimassa noin 30 miljoonaa euroa uuteen Lappeenrannan Harapaisiin rakennettavaan pilottilaitokseen, jonka toiminta alkaa vuoden 2023 alkupuolella. Laitoksen suunnittelusta ja rakentamisesta vastaa lappeenrantalainen Fiber−X Finland -yritys. 

By admin, 18 January, 2022

Lappeenrannan satamaan tulee uutta nähtävää, kun sinne asennetaan pian puinen norppaveistos. Uniikin puuveistoksen on tehnyt kaupungille lappeenrantalainen taiteilija August Eskelinen. Hän veistää pääsääntöisesti moottorisahalla.

Puuveistos sijoittuu rantapuistoon kävelyreitin varrelle lehmusten väliin. Veistos asennetaan paikalleen ensi viikolla.

- Olemme vastanneet kaupunkilaisten toiveisiin saada norppa satamaan, kertoo kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

By admin, 11 January, 2022

Mitä on vastuullinen yrittäjyys, ja kuinka oma yritys voi toimia vastuullisesti? Esimerkiksi näihin kysymyksiin saa vastauksen, kun Lappeenrannan ja Imatran kaupunkien Etelä-Karjalan ilmastokumppanit järjestää kaikille avoimen vastuullista yritystoimintaa käsittelevän tilaisuuden 27.1.2022 kello 17.00–19.00. Tilaisuus järjestetään virtuaalisena etäyhteyden avulla ja se on maksuton. Ilmoittaudu mukaan viimeistään 26.1.

By admin, 20 December, 2021

Etelä-Karjalassa yrityslähtöisesti toimiva energia- ja ympäristöalan verkosto Greenreality Network (GRN) on hyväksytty jäseneksi kansainväliseen Cleantech-verkostoon (ICN). GRN-verkostoa vetävä kehittämispäällikkö Markku Mäki-Hokkonen pitää jäsenyyttä merkittävänä tunnustuksena kaakkoisen Suomen vihreän sähköistämisen ja ympäristöliiketoiminnan osaamiselle.

By admin, 17 December, 2021

Lappeenrannan kaupunginkirjasto on selvittänyt toimintansa hiilijalan- ja kädenjäljen. Laajuudeltaan mittaus oli Suomessa ensimmäinen koko kunnan kirjastotoimea ja kaikkia sen toimipisteitä koskeva mittaus. Tuloksista selvisi, että kirjaston käyttö on ilmastoystävällistä: Lappeenrannan kirjaston lainausten hiilikädenjälki on suurempi kuin hiilijalanjälki.

By admin, 16 December, 2021

Lappeenrannassa pääkonttoriaan pitävä Aurelia Turbines perustettiin kahdeksan vuotta sitten ja se valmistaa pienen kokoluokan kaasuturbiineja teollisuuden tarpeisiin. Erityistä näissä turbiineissa on se, että niissä voidaan käyttää polttoaineena eriasteista vetyä muiden energialähteiden lisäksi.

Vety on yleinen alkuaine. Huoli ilmastosta on nostanut sen voimakkaasti esille siksi, että vedyllä voidaan vähentää merkittävästi kasvihuonekaasupäästöjä.

By admin, 15 December, 2021

Onko haaveenasi oma kotoisa hirsitupa ja käpertyminen leivinuunin lämpöön? Vai haluaisitko nauttia kerrostaloasumisen vaivattomuudesta puukerrostalossa? Entä haluaisitko tavata naapureitasi ja majoittaa vieraitasi yhteiseen takkatupaan? Näitä vaihtoehtoja tarkastellaan nyt Lappeenrannan Kaupunkisuunnittelussa!

Meillä on käynnissä puurakentamisen edistämiseen liittyvä hanke ja nyt sekä asukkaat sekä suunnittelun ja rakentamisen ammattilaiset voivat vaikuttaa tulevaisuuden Lappeenrannan suunnitteluun!

Tule mukaan työpajoihin ja osallistu kyselyyn!

By admin, 13 December, 2021

Itula Oy on sopinut OP Etelä-Karjalan kanssa rahoituksesta, jonka korko on sidottu vastuullisuuteen. Lainasopimusten korko nousee tai laskee sen mukaan, miten hyvin yritys saavuttaa kaksi vastuullisuuteen liittyvää tavoitetta, joilla energian kulutus ja hiilidioksidipäästöt vähenevät. 

 

Itula on edelläkävijä energiatehokkaiden lämmitys- ja jäähdytysjärjestelmien toimittajana. Muun muassa kaikkien tuotteiden raaka-aineet ja komponentit ovat kierrätettäviä.

By admin, 12 December, 2021

Apila Group Oy on kehittänyt menetelmän, joka soveltuu mikromuovien määrän tunnistamiseen ympäristönäytteistä - maaperästä, sedimenteistä, vedestä ja lumesta.  Tunnistetut mikromuovit pystytään luokittelemaan rengasperäisiin ja muihin mikromuoveihin. Analyysimenetelmä soveltuu esim. yritysten omavalvontanäytteeksi, rakennuskohteiden taustapitoisuusselvityksiin tai alueellisen pistelähteen osoittamiseen.