By admin, 16 May, 2016

Metsä Fibren Joutsenon tehtaan sivuvirrat jatkojalostukseen 

Sellunvalmistuksen sivuvirrat ovat arvokasta raaka-ainetta uusiin tuotteisiin ja hyötykäyttöön. Metsä Fibre on allekirjoittanut Ekokemin ja Kekkilän kanssa sopimukset selluntuotantonsa orgaanisten sivutuotteiden, muun muassa hiekkaa sisältävän kuoren, hyödyntämisestä viherrakentamisen tuotteisiin ja maanparannusaineena. Lopputuote palauttaa suomalaisen metsän ennen jätteinä pidetyt sivutuotevirrat elinvoimaiseksi alustaksi uudelle kasvulle säästäen näin luonnonvaroja.

By admin, 1 May, 2016

Pyöräilyviikolla ohjelmaa koko perheelle

Valtakunnallisen pyöräilyviikon 7.–15.5.2016 aikana Lappeenrannassa järjestetään pyöräilyyn liittyviä tapahtumia koko perheelle. Viikko alkaa lauantaina 7. toukokuuta näyttävällä pyöräparaatilla, joka starttaa Kansalaistorilta klo 13 ja kulkee läpi keskustan satamarantaan. Pyöräilyviikon aikana aloitetaan myös läpi kesän jatkuvat junnupyöräilyharjoitukset.

Tags

By admin, 20 April, 2016

Lappeenrantaa voi äänestää suosikikseen WWF:n kilpailussa

Lappeenranta kilpailee 44 muun finalistikaupungin rinnalla yleisön suosiosta WWF:n Earth Hour City Challenge -kilpailussa, jossa kannustetaan kaupunkeja ilmastonmuutosta ehkäisevään työhön. Lappeenranta on ainoana suomalaiskaupunkina mukana tämänvuotisessa kilpailussa. Yleisöäänestys alkaa 26. huhtikuuta ja jatkuu 19. kesäkuuta asti.

By admin, 5 April, 2016

Kivisalmen pumppaamo parantaa veden laatua ja muuttaa jääoloja

Kivisalmen pumppaamo on ollut käytössä nyt reilun vuoden ajan. Pumppu on toiminut moitteettomasti ja veden laatu on parantunut selvästi. Virtaus muuttaa jääoloja ja heikentää jäitä laajalla alueella Piiluvanselällä.
Kivisalmen pumppaamon vaikutuksia ja veden laatua on seurattu nyt vuoden ajan neljällä näytepisteellä aluksi kahden viikon välein ja myöhemmin kerran kuukaudessa. Yhden vuoden jaksolla tulokset ovat erittäin lupaavia.

Tags

By admin, 20 March, 2016

Tietokoura kansainvälistää sähkökaupan ratkaisunsa

Vuonna 1996 perustettu IT-ohjelmisto ja –projektitalo on kehittänyt sähkökaupan toiminnanohjausjärjestelmäänsä  jo vuodesta 2008. Tietokoura Oy:n toimitusjohtaja Jorma Laukkasen mukaan massiivinen kehitystyö alkoi viitisen vuotta sitten, mikä näkyy suoraan yrityksen liikevaihdossa.

– Vuosittainen myyntimme on kasvanut keskimäärin 25 % viimeisen viiden vuoden ajan ja nykyisin selvästi yli puolet liikevaihdostamme tulee sähkökaupan ratkaisuista.

Tags

By admin, 15 March, 2016

Polttoaine revitään kohta ilmasta – järjestelmiä kehitellään jo Suomessa

Ilmakehän hiilidioksidista valmistetuista polttoaineista voi tulla tuuli- ja aurinkovoiman energiavarastoja. Niillä voi myös korvata fossiilisista lähteistä saatavia polttoaineita.

Suomessa tutkitaan ilmakehän hiilidioksidin talteenottoa ja muuttamista tutuiksi polttoaineiksi, kuten esimerkiksi synteettiseksi maakaasuksi tai liikennepolttoaineiksi.

By admin, 14 March, 2016

Sammuta valot tunniksi lauantai-iltana 19.3. klo 20.30–21.30

Lappeenrannan kaupunki osallistuu WWF:n organisoimaan Earth Hour -tapahtumaan edellisvuosien tapaan. Earth Hour on maailmanlaajuinen vuosittainen kampanja, jossa ihmiset ympäri maapalloa sammuttavat valonsa tunniksi samana päivänä. Tänä vuonna valot sammutetaan lauantaina 19.3. kello 20.30–21.30.

Lappeenrannan kaupunki ja Lappeenrannan seudun ympäristötoimi haastavat kaikki kaupungin yritykset, yhteisöt ja kuntalaiset mukaan kampanjaan.

By admin, 7 March, 2016

Lappeenranta jälleen ehdolla maailman parhaaksi ilmastonmuutoksen hillinnässä

Lappeenranta on selviytynyt finaaliin WWF:n kansainvälisessä Earth Hour City Challenge -kilpailussa, jossa kannustetaan kaupunkeja ilmastonmuutosta ehkäisevään työhön. Jo kuudetta kertaa järjestettävä kilpailu mittaa kaupunkien valmiutta vähentää kasvihuonekaasupäästöjään esimerkiksi energiantuotannossa, liikenteessä sekä ruokavalinnoissa. Viimeksi Lappeenranta oli kisan finaalissa vuonna 2014.