Verkoston toiminta

Verkostosta kumppaneita ja näkyvyyttä

Greenreality Networkin yritykset osallistuvat yhdessä messuille, markkinoivat osaamistaan, tarjoavat palveluitaan hankkeisiin ja luovat uutta liiketoimintaa.

Yhteistyö poikii uusia asiakkaita sekä verkoston sisältä että ulkoa. Yritykset ovat löytäneet myös uusia markkinoita tuotteilleen ja palveluilleen.

Verkostoituminen edistää kumppaneiden löytymistä sekä pääsyä erilaisiin projekteihin ja hankkeisiin – ja johdattaa innovaatioihin. Mukana olevien julkisten toimijoiden kautta verkosto saa tietoa niin kansallisista kuin kansainvälisistäkin mahdollisuuksista.

Yliopistoyhteistyöstä kasvua yrityksille

Verkoston sparraajana toimii LUT. Se kannustaa innovoimaan ratkaisuja, jotka sisältävät liiketoimintapotentiaalia, luovat uusia työpaikkoja ja edistävät kestävää kehitystä.

Otsikkoteksti

Verkoston toiminta

Ingressi

Greenreality Network on muodostanut osapuolia hyödyttäviä kumppanuuksia ja tuoteinnovaatioita. Yhteinen tahtotila tuottaa konkreettisia tuloksia.

Yhteistyöllä on vankkoja hyviä käytäntöjä, mutta tulevaisuus on myös jatkuvaa uuden luomista. Uutta ei voi rakentaa pelkästään vanhan varaan, joten kestävän kehityksen liiketoimintamalleilla tai ajattelutavoilla ei ole rajoja rikottavaksi. On vain ennätyksiä voitettavaksi.

Sisältöosiot

5

Original ID
730
Translation ID
831
Sisältöosio 3
Vasen kenttä

Greenreality Network

  • Lisää alueen näkyvyyttä energia- ja ympäristötekniikan keskuksena
  • Lisää paikallisten yritysten näkyvyyttä asiakkaiden, yhteistyötahojen ja tulevan työvoiman silmissä
  • Kehittää yritysten verkostoitumista ja toimintaympäristöä
  • Testaa ja demonstroi kestävän kehityksen ympäristö- ja energiaratkaisuja sekä niiden toimivuutta pohjoisissa olosuhteissa
  • Esittelee alueelle sijoittuvia huipputeknologiakohteita
  • Yhdistää ja verkottaa Greenreality Networkin LUTin Green Campus kokonaisuuden kanssa
  • Lisää energiaturismia alueella
  • Lisää alueen innovatiivisia investointeja
Oikea kenttä