Greenreality-kumppanit vähentävät yritysten päästökuormaa Lappeenrannassa

By admin, 17 June, 2020

Ilmasto- ja ympäristöystävälliseen toimintaan edellyttävän, vapaaehtoisen Greenreality-kumppanuuden on Lappeenrannassa solminut tämän viikon jälkeen jo 18 yrittäjää. Lisäksi 9 kumppanuutta on vireillä. Näin ollen arviolta kesäkuun loppuun mennessä yhteensä 27 kumppania on allekirjoittanut sitoumuksen ja tämän myötä he ovat sitoutuneet yli 70:een ympäristöystävällisyyttä edistävään tavoitteeseen, kertoo Greenreality-kumppanit -toimintaa koordinoiva projektityöntekijä Valtteri Manninen Lappeenrannan kaupungilta.

− Yritykset ovat lähteneet mukaan Greenreality-kumppanitoimintaan todella innokkaasti ja hyvällä asenteella. Tarjoamme kumppaneillemme etuina ohjausta ja informaatiota tavoitteiden saavuttamiseksi, näkyvyyttä nettisivuillamme ja sosiaalisen median kanavillamme sekä mahdollisuuden taloudellisiin säästöihin, mutta nämä eivät ole olleet tärkeimpiä syitä kumppanuuden aloittamiseen. Kumppaneita haastatellessa on tullut esille, että ylivoimaisesti valtaosa heistä kokee tärkeimmäksi asiaksi nimenomaan päästöjen vähenemisen yrityksessä ja osallistumisen ilmastonmuutoksen torjumiseen.

Ensimmäiset sitoumukset solmittiin syksyllä 2019, ja suurin osa keväällä 2020. Kumppanuus ei näin ollen ole kaikissa yrityksissä aivan uusi asia, joten tavoitteitakin on hyvin onnistuttu jo toteuttamaan. Greenreality-kumppanuuden ansiosta arviolta 20-30 tavoitetta on toteutettu ja loputkin ovat hyvässä vauhdissa valmistumassa. Huolimatta maailmaa mullistavasta kriisistä, ilmastoystävällisyys ja ympäristöasiat ovat edelleen ihmisten muistissa ja niitä pidetään tärkeinä, kertoo Manninen.

Greenreality-kumppanit sitoutuvat ympäristöystävällisiin tavoitteisiin

Kaikki kumppanit ovat liittyessään sitoutuneet omilla henkilökohtaisilla tavoitteillaan parantamaan ympäristöystävällisyyttään. Tavoitteet kirjataan kumppanuustunnustukseen, jonka kumppani ja Greenreality-hankkeen edustaja allekirjoittavat.

Tavoitteet liittyvät monipuolisesti erilaisiin asioihin, kuten energiankäyttöön, ravintoon, liikkumiseen, hankintoihin, viestintään, kierrättämiseen ja uusiokäyttöön. Tavoitteet on muodostettu Greenreality-hankkeen työntekijöiden ja paikallisten opiskelijoiden kanssa yhteistyössä, mutta loppujen lopuksi idea ja tahto on aina lähtöisin itse kumppanista.

Katuruokaravintola Avot Sie! on yksi ensimmäisistä Greenreality-kumppaneista. Ravintolassa on onnistuttu viemään hyvin tavoitteita eteenpäin kumppanuuden aikana, kertoo Avot Sien ravintoloitsija Heidi Varha.

− Uskon kumppanuuden sitovan yrityksiä enemmän vihreämmiksi. Yhteistyön myötä ajattelemme liiketoimintaa kokonaisuudessaan ekologisemmaksi. Olemme keskittäneet ostettuja palvelujamme, esimerkiksi tavarantoimituksiamme siten, että saisimme suurimman osan tuotteista yhdestä tukusta. Uskon, että kumppanuudesta on yrityksille hyötyä ja suosittelen sitä lämpimästi.

Greenreality-kumppanit -toiminta on Greenreality-kodit ja -yritykset -hankkeen osa, jonka pääasiallinen tarkoitus on luoda paikallisten kivijalkayrittäjien kanssa Greenreality-kumppanuussitoumuksia. Tällä sitoumuksella kumppani lupautuu toteuttamaan itse määrittämiään ympäristötavoitteita, joiden avulla pyritään vähentämään paikallisten yritysten päästöjä. Hanketta toteuttavat Lappeenrannan kaupunki ja LUT-yliopisto ja päärahoitus tulee Euroopan aluekehitysrahastolta.

Lappeenrannan kaupunki kilpailee jälleen finaalissa Euroopan vihreimmän kaupungin tittelistä European Green Leaf Award 2021 -kilpailussa. Sekä ilmastonsuojelua että tätäkin kilpailua silmällä pitäen on tärkeää, että jokainen omilla teoillaan ottaa huomioon vastuunsa ympäristövaikutuksistaan. Tämän vuoksi Greenreality-kumppanit -toiminnalla on myös valtava merkitys.

Greenreality-kumppaneista, saavutuksista, liittymisestä ja toiminnasta voi lukea lisää täältä: https://www.greenreality.fi/yritykset-ja-yhteisot/greenreality-kumppanit

Lisätiedot

Lisätietoja:

Projektityöntekijä
Valtteri Manninen
p. 040 645 2030, valtteri.manninen(at)lappeenranta.fi

Original ID
992

Comments