Hinkua Etelä-Karjalaan! -hanke tavoittelee ilmastoystävällistä maaseutua

By admin, 23 June, 2020

Vuosien 2020-2022 aikana Etelä-Karjalan maaseudulta etsitään hyviä käytänteitä vähähiilisemmän toiminnan edistämiseksi. Hankkeen toteuttavat Imatran sekä Lappeenrannan seudulliset ympäristötoimet.

Tavoitteena on löytää maaseudun asukkaista aktiivisia henkilöitä kokeilemaan arjessaan uusia ilmastoa huomioivia elintapoja. Hankkeessa paneudutaan myös muun muassa materiaalien kierrätykseen, liikennöintiin sekä uusiutuvien energiamuotojen hyödyntämiseen. Pilotointien avulla mahdollistetaan uudentyyppistä, vähähiilisempää elinkeinotoimintaa. Työ on osa maakunnan ilmastonmuutoksen torjuntaa. Suomen ympäristökeskus, SYKE, myönsi Etelä-Karjalalle Hinku -maakunta -statuksen marraskuussa 2019.

Yhdessä maaseudun asukkaiden kanssa

Asukkaiden laaja osallistuminen on hyvin tärkeää, jotta voidaan kehittää nykyisiä vähähiilisiä käytäntöjä aiempaa vahvemmin maaseudun asukkaiden näkökulmasta. Tätä työtä varten koko maakunnasta haetaan 30 vapaaehtoista perhettä, jotka haluavat vähentää omaa hiilijalanjälkeään ja jakaa hyväksi havaitsemiaan käytäntöjä.

Vapaaehtoisille asukkaille järjestetään koulutusta ja heidän hiilijalanjälkensä lasketaan sekä kokeilujakson alussa että lopussa. Asukkaat voivat itse valita itselleen sopivimmat toimenpiteet. Toiminta on jatkoa Lappeenrannassa jo toteutetulle Greenreality-kodit toiminnalle. Nyt myös muiden kuntien asukkaiden on mahdollista lähteä helposti mukaan.

Hankkeen vetäjä Anna-Maija Wikström Imatran seudun ympäristötoimesta kertoo maaseudun ilmastoedelläkävijöiden haun avautuvan heinäkuussa.

– Vapaaehtoisia kerätään avoimella haulla eli mukaan voi ilmoittautua, kun aika on itselle siihen sopiva. Kokeilujakso kestää yli vuoden ja neuvontaa järjestetään joustavasti sitä mukaa kun kotitalouksia saadaan mukaan toimintaan.

Energiatehokkuuden parantaminen

Maaseudulta etsitään pilotointikohteita, esim. kylätaloja, jotka haluavat lisätä energiatehokkuuttaan.   Näille kohteille tehdään käytännölliset suunnitelmat esim. aurinko- tai tuulisähkön käyttöönotosta. Energiatehokkuuden parantamisesta järjestetään avoimia esittely- ja neuvontatilaisuuksia. Neuvontaa järjestetään myös erilaisista ilmastonmuutokseen sopeutumiseen liittyvistä teemoista.

Hiilinielujen lisääminen

Tyypillisiä hiilinieluja ovat vesistöt ja kasvit, jotka poistavat hiilidioksidia ilmakehästä.  Hankkeessa parannetaan maaseudun hiilinieluja metsissä, maatiloilla ja maaseututaajamissa jakamalla asiasta tietoa sekä etsimällä sekä kehittämällä erityyppisiä esimerkki- ja pilottikohteita. Hankkeessa tuodaan käytäntöön maaseudulle sopivia hiilinieluja, kuten kosteikot, niityt sekä paremmin hiiltä sitovat metsiköt. Maaseututaajamissakin voidaan lisätä erilaisia viherratkaisuja, kuten moniviheralueet, puistot, puutarhat ja palstaviljelyalueet. Lappeenranta ja Imatra esittelevät esimerkkinä omia toteutettuja hiilinielukohteita.

Yhteistyöstä voimaa

Ilmastonmuutoksen torjumista ei tehdä yksin eikä se pysähdy kuntarajoihin. Etelä-Karjalassa onkin jo laaja yhteistyöverkosto toteuttamassa ilmastotyötä. Yhteistyöllä tavoitellaan laajaa näkyvyyttä sekä kansallisesti että kansainvälisesti, kertoo Lappeenrannan ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

– Lappeenranta eteni tänäkin vuonna finaaliin Euroopan vihreimmän kaupungin eli European Green Leaf Award 2021 -kilpailussa. Menestystä tulee, kun ilmastotyötä tehdään systemaattisesti ja siitä myös tiedotetaan aktiivisesti.  

Imatran kaupungilla on tehty tavoitteellista ilmastotyötä vuodesta 2007 alkaen. Kasvihuonepäästöt ovat laskeneet tuosta ajasta lähes kolmanneksen, ja hiilineutraaliustavoite on määrä saavuttaa vuoteen 2030 mennessä.

 


Lisätietoja:

Hankevetäjä Anna-Maija Wikström, Hinkua Etelä-Karjalaan! -hanke
puh. 020 617 4320, anna-maija.wikstrom@imatra.fi
Imatran kaupunki/ Imatran seudun ympäristötoimi

 


Hinkua Etelä-Karjalaan! -hanke tavoittelee ilmastoystävällistä maaseutua sekä maaseudun vähäpäästöisten käytänteiden jakamista.  Vähähiilisen arjen edistämiseksi järjestetään neuvontaa energiatehokkuudesta, kierrätyksestä, hiilinieluista sekä liikennöinnistä. Kotitalouksia kannustetaan ilmastoedelläkävijöiksi ja heidän ratkaisujaan jaetaan malliksi muille. Erilaiset pilotit ja kokeilut mahdollistavat hyvien käytäntöjen löytämisen, jotta hiilijalanjälki pienenee ja syntyy vähähiilisempää elinkeinotoimintaa. Hankkeen rahoittaa Euroopan maaseudun kehittämisen maatalousrahasto.

Lisätiedot

Hinkua Etelä-Karjalaan!

Toteuttajat: Imatran seudun ympäristötoimi, Lappeenrannan seudun ympäristötoimi

Hankeaika: 1.3.2020 – 31.12.2022

Rahoitus: 350.000€

Rahoittaja: Maaseutuohjelma

Nettisivut: www.imatra.fi/HinkuaEteläKarjalaan

Lisätietoja: Hankevetäjä Anna-Maija Wikström, Hinkua Etelä-Karjalaan! -hanke
puh. 020 617 4320, anna-maija.wikstrom@imatra.fi
Imatran kaupunki/ Imatran seudun ympäristötoimi

Erilaisista toimenpiteistä tiedotetaan aktiivisesti hankkeen nettisivuilla.

Translation ID
999
Original ID
996

Comments