Joutsenon, Ylämaan ja Nuijamaan alueiden metsäsuunnitelmien osallistamistyö jatkuu maastokävelyillä

By admin, 15 October, 2021

Lappeenrannan kaupunki järjesti kuluneella viikolla metsäsuunnittelun asukastyöpajat, joiden avulla kerättiin asukaspalautetta metsäsuunnittelun tueksi. Osallistaminen jatkuu maastokävelyillä keskeisimpien metsäsuunnitelma-alueiden kohteilla.

- Maastokävelyitä järjestetään yhteensä neljänä eri päivänä useassa eri kohteessa, sanoo metsäpäällikkö Janne-Perttu Rantonen Lappeenrannan kaupungilta.

-  Asukkaita ja alueen metsäsuunnittelusta kiinnostuneita pyydetään osallistumaan maastokävelyihin ja antamaan lisäpalautetta alueen suunnittelusta.

Palautetta voi myös antaa sähköpostilla ja kaupungin palautepalvelun kautta. Suunnitelmia käydään myös läpi eri sidosryhmien kesken pitkin syksyä.

Metsäsuunnitelmat laaditaan kymmenen vuoden välein. Suunnitelmat ohjaavat metsänkäsittelyä ja metsänhoitoa seuraavan suunnitelmakauden ajan. Toimenpide-ehdotusten lisäksi suunnitelmassa kerätään tietoa puustosta, tärkeistä metsäelinympäristöistä ja alueen erityispiirteistä.  

Kohteet ja niiden aikataulut sekä karttaohjeet:

Korvenkylän urheilukenttä 20.10. klo 12:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31zd2

Rauha/Repokiven kuntopolku 20.10. klo 14:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31zd2

Tiuruniemen Tetrinotko 20.10. klo 15:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31zd2

Pulp/Haukilahti välillä Kangastie-Pallotie 22.10. klo 12:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31nb8

Ahvenlammen itäosa 22.10. klo 14:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31nb8

Punnanlahden ulkoilureitti 26.10. klo 12:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31oc9

Pöyhiänniementie - Huvilatie väli 26.10. klo 13:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31oc9

Ravikangas, ulkoilureitistön läntinen alue (Fasaanitie) 26.10. klo 14:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31pe7

Lampikangas, Itutie-Kuokkatie väli 26.10. klo 15:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31pe7

Ylämaa, Rinteläntie sekä vapaavalintaiset kohteet: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31q5c

Nuijamaa, Rättiläntien kuusikko 27.10. klo 12:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31815

Nuijamaa, Urheilukeskuksen alue 27.10. klo 13:00: https://kartta.lappeenranta.fi/IMS/?mid=31815

Mukaan kannattaa ottaa hyvät kengät ja säänkestävä varustus. Karttalinkistä löytyy tarkemmat ohjeet ja kokoontumispaikat.

Lisätiedot

Lisätietoa antaa:

Janne-Perttu Rantonen
metsäpäällikkö
Lappeenrannan kaupunki
0406620651
janne-perttu.rantonen@lappeenranta.fi

Original ID
1413

Comments