Kestävän kehityksen viikkoa vietetään Lappeenrannan korkeakoulukampuksella marraskuussa

By admin, 18 October, 2021

Lappeenrannan korkeakoulukampuksella vietetään marraskuun alussa kestävän kehityksen viikkoa. Silloin myös kuntalaisilla on mahdollisuus piipahtaa kampuksella pitkän koronatauon jälkeen.

Lappeenrannan korkeakoulukampuksella Skinnarilassa vietetään kestävän kehityksen viikkoa 1. – 5.11.2021. Tapahtuma kulkee nimellä Sustainability week, ja se on LUT-yliopiston ja LAB-ammattikorkeakoulun järjestämä. Osaan tapahtumista voi osallistua verkon välityksellä.

Teemaviikolla järjestetään sekä opiskelijoille ja henkilöstölle tarkoitettuja että yleisölle avoimia tilaisuuksia. Konsernin kestävyyspäällikkö Kati Koikkalainen kertoo, että varsinkin oma väki halutaan johdattaa kestävyysteeman ajatteluun.

”Haluamme korostaa yksilön roolia ja mahdollisuuksia ilmastonmuutoksen hillitsemisessä. Tarjoamme kestäviin toimintatapoihin liittyvää tietoa ja valmiuksia”, Koikkalainen kertoo.

Teemaviikolla käsitellään muun muassa ilmastoon liittyviä tunteita sosiaalipsykologin kanssa, maistetaan ilmastoystävällistä ruokaa ja vegaanisia leivoksia, ratkotaan vaatetusalan eettisiä ongelmia ja katsotaan Eettisen läppärin jäljillä -dokumenttielokuva. Lisäksi yliopiston aulassa järjestetään kirpputori ja omien lajittelutaitojen testauspiste.

”Kestävyys on oleellinen osa LUTin ja LABin strategista toimintaa, ja kaikki uudet opiskelijat perehdytetään kestävyysajatteluun. Aiemmin olemme istuttaneet metsää opiskelijoiden kanssa ja kannustaneet henkilöstöä hyväntekeväisyyteen työajalla”, Koikkalainen summaa.

Kampuksen ovet aukeavat myös yleisölle

Sustainability week tarjoaa viikon jokaisena arkipäivänä ohjelmaa Lappeenrannan korkeakoulukampuksella. Tapahtumia on suomeksi ja englanniksi.

Tapahtumapäivillä on erilaiset teemat: maanantai 1.11. on luonnon monimuotoisuuden päivä. Silloin rakennetaan hyönteishotelleja ja kuullaan luonnon monimuotoisuuden suojelemisesta. Torstai 4.11. on ilmastonmuutoksen torjumisen teemapäivä. Silloin LUT-yliopiston kahvilassa on tarjolla professoreiden yleisöluennot kestävästä kuluttamisesta, vetytaloudesta ja siitä, onko energiamurros uhka vai mahdollisuus. Tilaisuuden avaa Lappeenrannan ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

Sustainability week järjestetään yhteistyössä sidosryhmien kanssa. Teemaviikko on osa Lappeenrannan kaupungin järjestämää ja rahoittamaa Green Leaf -toimintaa. Ensimmäistä kertaa järjestettävä tapahtuma pilotoidaan Lappeenrannassa ja verkossa, mutta jatkossa livetapahtuma on suunnitteilla myös korkeakoulujen toiseen kampuskaupunkiin Lahteen.

Katso Sustainability week -yleisötapahtumat ja koko ohjelma tästä.

Lisätiedot

Kati Koikkalainen, kestävyyspäällikkö LUT-korkeakoulut, p. 040 584 2793

Ilkka Räsänen, ympäristöjohtaja Lappeenrannan kaupunki, p. 0400 815 284

Original ID
1415

Comments