Kiertotalous- ja innovaatiotoiminnan saavutuksia Etelä-Karjalassa, Etelä-Savossa, Päijät-Hämeessä ja pääkaupunkiseudulla ja miten tästä eteenpäin?

By admin, 17 October, 2022
neliapila

Lappeenrannan kaupunki järjestää yhdessä Green Net Finlandin, Metropolia ammattikorkeakoulun, Lahden kaupungin, Helsingin seudun ympäristöpalveluiden, Miksei Mikkelin, Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK:n, Metsäsairilan sekä Uutta elämää group kanssa  22.–23.11.2022 Kiertotalous ja innovaatiot kasvun vauhdittajina - tuloksia neljästä hankkeesta seminaarin Lappeenrannassa kaupungintalolla ja Kulttuuritila Nuijamiehessä. Seminaariin voi osallistua myös etänä, mutta järjestäjien toiveena on, että osallistujat pääsisivät pitkästä aikaa tapaamaan toisiaan ja verkostoitumaan paikan päällä.

Kaksipäiväisen seminaarin pääteemana on kiertotalous, jota käsitellään yhteiskunnan eri tasoilla. Seminaarin aiheina ovat myös energiatehokkuus ja älykäs vihreä liikkuminen sekä verkostoyhteistyö ja innovaatioekosysteemi. Seminaarissa esitellään bisnesmalleja eri toimialoilla sekä rakennusten energiatehokkuustoimenpiteiden elinkaarimalleja. Kiertotalousyritykset Wimao ja Nanopar kertovat toiminnastaan. Ohjelmassa on myös alueellisten jätehuoltoratkaisujen vertailua ja tulevaisuuden näkymiä Suomessa ja Etelä-Karjalassa. Lisäksi seminaarissa esitellään esim. kiertotalouspeli, jonka avulla koululaiset ja muut pääsevät oppimaan kiertotaloutta sekä tulokset kilpailusta, jossa etsittiin  lajitteluratkaisuja pieniin keittiöihin. Seminaarissa on myös laaja asiantuntijapaneelikeskustelu, johon voi jättää ennakkokysymyksiä. Seminaarin iltaohjelmassa on risteily Saimaalla.

- Mielenkiintoinen ohjelma ja esiintyjät. Odotan myös hyviä keskusteluja ja verkostoitumista ihmisten kanssa. Lappeenrannan Ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen kommentoi.

Seminaarin ohjelma ja ilmoittautuminen

                                                                                                                                                                

Lisätietoja:

-Terhi Jantunen, Lappeenrannan kaupunki 

terhi.jantunen(at)lappeenranta.fi, 0405305958

-Evilina Lutfi, Green Net Finland, 

evilina.lutfi(at)gnf.fi, 0504362661

-Susanna Nuolimaa-Fere, Green Net Finland, 

susanna.nuolimaa-fere(at)gnf.fi, 0505644004

 

Original ID
1602

Comments