Lappeenranta pitää ilmastoaiheisen seminaarin Brysselissä – matkalennot kompensoidaan

By admin, 28 February, 2020

 

Lappeenrannan kaupunki järjestää seminaarin Brysselissä 3.3.2020. Seminaarin aiheena on ”Cities as trailblazers – how to solve global challenges at local level?”. Seminaari järjestetään yhdessä EU:n alueiden komitean, Suomen Kuntaliiton ja Etelä-Karjalan liiton kanssa. 

Seminaarissa keskustellaan kaupunkien roolista globaaleiden ilmasto-ongelmien ratkaisujen tuottajana. Lisäksi seminaarissa esitellään lappeenrantalaisia ja eteläkarjalaisia ratkaisuja ilmastonmuutoksen torjunnassa. 

Seminaarissa on tarjolla hienoja puheenvuoroja sekä Brysselistä, Kuntaliitosta että Lappeenrannasta. Ohjelmassa on puheenvuoro esimerkiksi EU-komission lanseeraaman Green Dealin mahdollisuuksista, kertoo yksikön päällikkö Claudia Fusco, komission ympäristöosastolta. 

Europarlamentaarikko Mia Petra Kumpula-Natri kertoo europarlamentin ilmastonmuutosta, biodiversiteettiä ja kestävää kehitystä käsittelevän ryhmän puheenjohtajana europarlamentin roolista EU:n vihreässä muutoksessa. Johtaja Kimmo Rauma, Danfoss Editron ja Afstor Oy:stä kertoo lisäksi sähköistämisen merkityksestä ilmaston pelastamisessa. 

Lappeenranta tarjoaa maailmalle ratkaisuja Lappeenrannassa lapset ja nuoret osallistuvat Lappeenranta Junior University -oppimiskokonaisuuteen, joka vahvistaa kiinnostusta tieteeseen, tutkimiseen ja yliopisto-opintoihin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Lappeenrannan kaupunki järjestää seminaarin, koska se haluaa olla edelläkävijä ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa ja nyt on oikea aika viedä osaamistamme yhä vahvemmin kansainväliseen tietoisuuteen, kertoo kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen

− Lappeenranta haluaa tarjota ratkaisuja Eurooppaan sekä globaalisti päästöjä vähentäviin ratkaisuihin. Seminaari on ensimmäinen kerta, kun Lappeenranta esittelee ilmasto-, energia- ja ympäristöalan toimintaansa Brysselissä. 

Lappeenrannan kaupungin puheenvuoron seminaarissa pitää kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Jyri Hänninen. Matkalle osallistuu kaupungista johtavia viranhaltijoita sekä kaupunginhallituksen jäseniä. 

Osallistujien lennot kompensoidaan tänä vuonna sitomalla hiiltä kaupungin sopimiin kohteisiin. Lappeenrannan kaupunginvaltuusto on pyytänyt kaupunkia valmistelemaan kompensaatiomallin lentomatkoja varten. 

 Alakuva: Lappeenrannassa lapset ja nuoret osallistuvat Lappeenranta Junior University -oppimiskokonaisuuteen, joka vahvistaa kiinnostusta tieteeseen, tutkimiseen ja yliopisto-opintoihin kestävän kehityksen periaatteiden mukaisesti.

Kuvapari: Teollinen Lappeenranta ennen ja Suomen ilmastopääkaupunki Lappeenranta nyt.

Lisätiedot

Lisätietoja: 

Markku Heinonen, kehitysjohtaja
tel. +358 40 581 1998, markku.heinonen(at)lappeenranta.fi

Original ID
932

Comments