Pipokiekon Save Pond Hockey -turnaus Lappeenrannassa maaliskuussa

By Heli Mälkiä, 9 February, 2024
Kisapuiston pipolätkäturnauksessa jäällä Saimaannorppa-asussa henkilö ja pelaaja mailat käsissä.

Lappeenrannan Kisapuistossa pelataan kaupungin neljäs Save Pond Hockey -turnaus 9.3.2024 klo 10–15. Turnauksella kiinnitetään huomio ilmastotyön tärkeyteen ja kerätään varoja saimaannorpan suojeluun.

Talvi on ollut Suomessa hyytävän kylmä, mutta ilmasto lämpenee, ja säiden ennustaminen on entistä vaikeampaa. Säät eivät välttämättä enää noudata tuttua vuodenkiertoa. Pipokiekkokin on vaarassa. Lappeenrannan kaupunki haluaa olla tänäkin vuonna mukana omalla joukkueella pelaamassa pipolätkän puolesta ja kannustaa mukaan muitakin, kertoo kaupungin kehitysjohtaja Markku Heinonen.

– Lappeenranta Suomen ilmastopääkaupunkina arvostaa pipokiekkotapahtumaa, jossa tärkeää teemaa tuodaan asukkaiden tietoisuuteen liikunnan ja hauskanpidon merkeissä. Kaupunki kannustaa yrityksiä ja kaveriporukoita osallistumaan ja haastamaan naapuritkin mukaan.

Tänä vuonna pipokiekkoturnauksia järjestetään Helsingin ja Lappeenrannan lisäksi Turussa, Tampereella, Raahessa ja Raumalla. Save Pond Hockey -turnauksia on pelattu vuodesta 2015 lähtien, ja niillä on kerätty rahaa ilmastotyöhön jo 100 000 euroa. 

Lappeenrannassa osallistumis- ja sponsorointimaksut ohjataan Suomen luonnonsuojeluliiton kautta saimaannorpan suojeluun. Lumi ja jää ovat elintärkeitä kuuttilapsille. Lumipesä suojaa niitä kylmältä ja vihollisilta. 

Ulkojäillä pelaaminen on osa suomalaista kulttuuria

Save Pond Hockey -turnausta järjestävä yhdistys tekee töitä sen eteen, että ulkojäillä pelaaminen voisi jatkua tulevaisuudessakin, sanoo Save Pond Hockey -yhdistyksen johtaja Steve Baynes.

– Moni suomalainen kiekkotaituri on aloittanut uransa ulkojäillä, ja yhdistys tekee työtä sen puolesta, että ulkojäillä luisteleminen on mahdollista tulevaisuudessakin. Toivottavasti saamme mahdollisimman monta joukkuetta viettämään rentoa talvipäivää kiekkoillen hyvän asian puolesta. 

− 9.3. on oikeaa jääkiekon ystävien superlauantai, sillä Kisapuistossa pelataan myös Saipan viimeinen kotipeli. Ottelu Saipa–HPK alkaa klo 17, Baynes mainostaa.

Pipokiekkoa voivat pelata kaikki

Pipokiekkoa voivat pelata kaikki iästä ja taitotasosta riippumatta, ja joukkueet voivat olla sekajoukkueita. Pelit pelataan neljällä neljää vastaan, ja joukkueessa on hyvä olla 6–8 pelaajaa, sillä vaihtopelaajiakin tarvitaan. Jokainen joukkue pelaa vähintään kolme 20 minuutin peliä. Varusteiksi riittävät luistimet, kypärä ja maila. 

Turnauksen hinta on kaverijoukkueilta 150 euroa. Yritysjoukkueet maksavat 300 euroa, tai yritykset voivat sponsoroida tapahtumaa. Ilmoittautuminen turnaukseen päättyy 29.2. 

Kuva: Hanne Kosonen

Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan:

Save Pond Hockey Official Web Store (holvi.com)

https://holvi.com/shop/pondhockey/section/2024-lappeenranta-fi-tournament-saturday-932024/

 

Lisätiedot

Lisätietoja:

Save Pond Hockey ry
Steve Baynes, johtaja
Puh: 044 231 8886, steve.baynes@savepondhockey.org 

Paikallinen järjestäjä Lappeenrannassa

Jouko Hongisto
Puh: 050 410 1124, hongistojouko@gmail.com

Verkkosivu https://savepondhockey.org/

Facebook https://www.facebook.com/savepondhockey

Comments