Puhdasta paikallaista biokaasua – pian sitä saa!

By admin, 30 September, 2020

Etelä-Karjalan Jätehuollon Kukkuroinmäen käsittelykeskuksen biokaasulaitos tuottaa kaasua jo hyvällä vauhdilla. Rakennustyöt biokaasulaitoksella viivästyivät jonkin verran COVID-19 -pandemian aiheuttamien matkustusrajoitusten vuoksi, mutta eurooppalaiset asentajat ovat viimein päässeet elo-syyskuussa tekemään tarvittavia asennuksia. Myös laitoksen prosessia on säädetty loppukesän ja alkusyksyn aikana ja etsitty optimaalisia käyttöasetuksia.

Myös tankkausasemien osalta viimeistelytyöt ovat parhaillaan menossa ja avajaisia päästään viettämään lähiviikkoina. Kaasun laatu varmistetaan vielä tarkoin testein ennen kuin asemat avataan yleisölle. Tankkausasemat ovat valmistumassa Lappeenrantaan Eteläkadulle ja Kukkuroinmäen käsittelykeskukseen sekä Imatralle Vuoksenniskalle. Etelä-Karjalan Jätehuollon yhteistyökumppani Provetek on rakentamassa tankkausasemia myös Luumäelle ja Parikkalaan, jolloin koko maakunnan kaasuntankkausverkosto saadaan kattavaksi.

Tankkausasemat ovat ilmeeltään jätelaitosten yhteisen valtakunnallisen BIG-brändin mukaisia: kaasuautoilijat saavat säästöä ilman päästöä tankkaamalla puhdasta paikallista biokaasua! BIG-biokaasua voi lähitulevaisuudessa tankata Etelä-Karjalan lisäksi ainakin Tampereen ja Vaasan seuduilla.

Biokaasu on täysin uudistuvaa ja paikallisesti tuotettua polttoainetta, jota valmistetaan eloperäisistä raaka-aineista, kuten biojätteistä. Biokaasun käyttö vähentää liikenteen kasvihuonekaasupäästöjä jopa 90 % bensiiniin tai dieseliin verrattuna.

 

 

Lisätiedot

Tulevat tankkausasemat:

Lappeenranta:

Hyrymäki
Eteläkatu 3
53500 Lappeenranta

Kukkuroinmäen käsittelykeskus
Hulkonmäentie 130
53190 Konnunsuo

Imatra:

Vuoksenniska
Sauramonkuja 5-7
55800 Imatra

Translation ID
1057
Original ID
1036

Comments