Ruoholammen vesiensuojeluhanke etenee

By Sanna Laukkanen, 5 June, 2023
Kuva kuusikosta, jossa kolme miestä raivaamassa puustoa.

Ruoholammen vesiensuojeluhanke etenee vesiensuojelurakenteiden suunnittelusta ja ojavesiseurannasta kohti toteutusta. Lions club on mukana avustamassa talkoovoimin.

Ruoholammen alueelle perustetaan vuoden 2023 aikana hulevesikosteikko ja vesiensuojelurakenteita. Työ on siirtynyt suunnittelupöydältä toteutusvaiheeseen. Toukokuussa käytännön työt käynnistyivät 2-tasouoman reuna-alueen alustavalla raivauksella ja rankanippujen tekemisessä hyödynnettävän puumateriaalin käsittelyllä.

Rankanippujen toteutuksessa avusti paikallinen Lions Club Rakuuna ja Lions Club Saimaa 14 ahkeran henkilön voimin. Työ käsitti reilun sadan metrin metsäkaistaleen rankanippuihin soveltuvan puumateriaalin kaatamisen ja käsittelyn. Työ Lions klubilaisilta sujui vauhdikkaasti ja toimenpiteet saatiin tehtyä yhden illan aikana valmiiksi.

1987 perustettu Lions Club Rakuuna yhdessä muiden Lappeenrannan kaupungin klubien kanssa on avustanut Lappeenrannan kaupunkia vesiensuojelussa aikaisempinakin vuosina. "Leijonat haluavat osallistua konkreettiseen vesiensuojelutyöhön osana Lions-järjestön 2018 haastamaa vesistöjen suojelutavoitetta”, Lions Club Rakuunan yhteyshenkilö Mikko Tykkyläinen kertoo.

Ruoholammen vesiensuojeluhankkeessa ojavesiseurantaa kuormitus ja virtaamatietojen selvittämiseksi on toteutettu viime vuoden syksystä lähtien ja seuranta jatkuu vuoden 2023 ajan.

Seuraavat Ruoholammen vesiensuojeluhankkeessa toteutettavat toimenpiteet ovat puuston poisto toiminta-alueelta ja kosteikon sekä 2-tasouoman rakentaminen vuoden 2023 aikana.

Ruoholammen vesiensuojeluhanke on Lappeenrannan kaupungin hallinnoima. Rahoitus: Lappeenrannan kaupunki 50 % ja Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus 50 %. Vesien- ja merenhoidon sekä vesistötoimenpiteiden toteutusohjelma.

Lisätietoja: Hankkeet-sivu 

Otsikkoteksti

Ruoholammen vesiensuojeluhanke etenee

Comments