Soutuveneet yhdistävät Lappeenrannan rantaraitit kaupungin rantoja myötäileväksi kokonaisuudeksi

By admin, 29 September, 2021

Lappeenrannan kaupunki aloittaa ensi viikolla ilmaisen venevuokrauspalvelun Pappilansalmen ylittämiseen. Pappilanniemen ja Pienen Lamposaaren välinen noin 150 metrin pituinen soutuveneyhteys yhdistää läntisen ja rakenteilla olevan itäisen rantaraitin toisiinsa.

Ylitysmahdollisuus laajentaa myös alueen pyöräilyverkostoa, sillä se avaa uuden väylän rantaraittien lisäksi Pappilanniemen ja Mikonsaaren luontopoluille sekä Taipalsaaren maisemareitille, kertoo Lappeenrannan kaupungin metsäpäällikkö Janne-Perttu Rantonen.

– Tämä uusi palvelu on rohkea kokeilu, jolle toivotaan aktiivista käyttöä. Pappilansalmen veneet mahdollistavat sinivihreän liikkumisen Saimaan rantoja pitkin koko Lappeenrannan taajaman läpi.

Entisen Pappilansalmen lossin paikalla Isännöitsijäntien päädyssä on vuokrattavana kolme soutuvenettä. Niitä pääsee käyttämään maksuttomasti sähköisen varausjärjestelmän kautta.

– Linkki varausjärjestelmään löytyy paikan päältä venerannasta. Varaus tehdään netissä, minkä jälkeen pelastusliivit ja soutuveneen saa koodilla käyttöönsä, Rantonen sanoo.

Veneet on tarkoitettu ainoastaan Pappilansalmen ylittämiseen. Venevuokrauspalvelu ei ole pimeän aikaan toiminnassa, ja kohteeseen tulee videovalvonta.

Uudenlaisia mahdollisuuksia lähiluontoon tutustumiseen

Green Leaf -voittovuotemme teeman mukaisesti tarjoamme innovatiivisia palveluita asukkaiden käyttöön, sanoo Lappeenrannan kaupungin ympäristöjohtaja Ilkka Räsänen.

– Pappilansalmen soutuveneet helpottavat luontopoluille pääsyä ja tekevät lähiluontoa tutuksi niin asukkaille kuin matkailijoille. Mikonsaaren luontopolulle avautui kesällä uusi laavu, ja itäiseen rantaraittiin kuuluvaan Furulundin lehtoon on puolestaan rakennettu pitkospuut, Räsänen kertoo.

– Nyt syksyn aikana haemme veneylityksestä käyttökokemuksia ja tähtäämme palvelun käynnistämisessä varsinaisesti ensi kevääseen. Talven ajaksi palvelu suljetaan tänä vuonna marraskuun puolivälissä, toteaa Janne-Perttu Rantonen.

Venepalvelu on rahoitettu ympäristöministeriön virkistysrahoituksella osana Lappeenrannan kaupungin European Green Leaf 2021 -voittovuoden toimintaa. Samalla rahoituksella rakennetaan myös itäistä rantaraittia, Uus-Lavolan terveyspolkua, Vipeleensuon luontopolkua sekä pitkospuita, Naurissaaren laavua ja Joutsenon useita monitoimikotia. Lisäksi rahoituksella parannetaan hiihtolatujen opasteita sekä uusitaan Mikonsaaren ja Pappilanniemen luontopolkua.

Lisätiedot

Lisätietoja:

Lappeenrannan kaupungin metsäpäällikkö Janne-Perttu Rantonen,
040 662 0651, janne-perttu.rantonen@lappeenranta.fi

Ohjeet ja varaus: https://www.lappeenranta.fi/fi/Kartat-ja-liikenne/Pappilansalmen-henkilolossi 

Original ID
1399

Comments