Suomen Vetylaakso rakentaa uutta tulevaisuutta

By Sanna Laukkanen, 26 May, 2023
Metsää, sinistä, taivasta, pieniä pilviä ja tuulimyllyjä.

Vuoden 2023 alkupuolella perustetun Suomen Vetylaakso ry:n tavoitteena on uusiutuvan energiantuotannon ja vetytalouden edistäminen. Vetyalan verkoston rakentamisen idea on otettu innostuneesti vastaan Pohjois- ja Etelä-Karjalan sekä Kymenlaakson-Loviisan seudun kunnissa, yrityksissä ja kehitysyhtiöissä. Yhdistykseen on heti sen perustamisvaiheessa liittynyt 30 jäsentä, joista 17 yrityksiä.

Yhdistyksen vuosikokouksessa hallituksen puheenjohtajaksi nimettiin kehitysjohtaja Markku Heinonen Lappeenrannan kaupungilta, 1. varapuheenjohtajaksi kaupunginjohtaja Pekka Hirvonen Kiteeltä ja 2. varapuheenjohtajaksi neuvonantaja Kimmo Siiran Ulkoministeriön Aasian yksiköstä. Yhdistys hakee parhaillaan toimitusjohtajaa.

Tavoitteena on rakentaa Suomesta merkittävä uusiutuvan energian sekä siihen perustuvan vedyn ja jatkojalosteiden tuotannon keskittymä koko Euroopan mittakaavassa. Itä- ja Kaakkois-Suomessa on vireillä useita suuria investointeja, kuten St1:n metanoli- tai metaanilaitos Lappeenrannassa, Ren-Gasin vihreän vedyn laitokset Kotkassa ja Mikkelissä, P2X:n vety- ja metaanilaitos Joensuussa sekä Solvay Chemicalsin vihreän vedyn tuotantolaitos Kouvolassa. Kotkassa ja Haminassa etenevät vahvassa myötätuulessa suuret akkumateriaalien tehdasinvestoinnit. Mikäli suunnitelmat toteutuvat, kyse on yhteensä yli miljardin euron investointisysäyksestä itäiseen Suomeen. Lisäksi alueella on käynnistymässä vuosien 2023-25 aikana 1-2 miljardin euron edestä investointeja aurinkovoimaan.

Vetylaakson yhtenä tehtävänä on edistää tuulivoimalla tuotetun sähkön tarjontaa. Yhdistys esittää, että uuteen hallitusohjelmaan kirjattaisiin selvitysmies Arto Rädyn selvityksen keskeiset toimenpide-ehdotukset: a) etsiä Puolustusvoimien kanssa ratkaisut, jotka mahdollistavat tuulivoimapuistojen perustamisen lähemmäs maan itärajaa ja b) osoittaa Puolustusvoimille uudet tutkahankinnat mahdollistava lisärahoitus.

Sähkön tarve tulee Suomessa nopeasti kaksinkertaistumaan ja sen merkitys vedyn valmistuksessa on kriittinen. Itäisessä Suomessa nykyinen kantaverkon siirtokapasiteetti rajoittaa jo suunniteltuja aurinko- ja tuulienergian tuotannon ja teollisuuden kasvuinvestointeja. Etelä-Karjalasta Pohjois-Karjalan kautta Kainuuseen kulkevan uuden Fingridin 400 kV:n kantaverkkoyhteyden (”Vaaralinja”) suunnittelu on käynnistettävä pikaisesti. Pohjoisesta Keski-Suomen kautta Etelä-Suomeen ulottuva yhteys (”Järvilinja”) ei vastaa itäisen Suomen tarpeisiin vaan jättää laajan osan Suomesta paitsioon uusiutuvan energian, vetytalouden ja yhteiskunnan sähköistymisen investoinneissa.

Puheenjohtaja Markku Heinonen on ilahtunut, että Vetylaakson toiminta-alueen laajentamiselle on kysyntää perustaja-alueiden lisäksi muissakin maakunnissa. Yhteistyökeskusteluja käynnistetään kesän aikana myös Both2nia-vetylaakson ja kansallisen vetyverkoston kanssa sekä naapurimaakuntien kanssa Savossa ja Kainuussa.

Lisätiedot
Lisätietoja Suomen Vetylaakso ry:

Markku Heinonen, kehitysjohtaja
Puh: 040 581 1998, markku.heinonen@lappeenranta.fi

Pekka Hirvonen, kaupunginjohtaja
Puh: 040 105 1001, pekka.hirvonen@kitee.fi

Kimmo Siira, Councellor
Puh: +91  83 7689 5114, kimmo.siira@formin.fi

Otsikkoteksti

Suomen Vetylaakso rakentaa uutta tulevaisuutta 

Comments