Suomessa ja maailmallakin ainutlaatuinen LUT Junior University Lappeenranta käynnistyy alkavana kouluvuonna

By admin, 7 August, 2018

Suomessa ja maailmallakin ainutlaatuinen LUT Junior University Lappeenranta käynnistyy alkavana kouluvuonna

Lappeenrannan kaupungin ja Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) pitkäaikaisen yhteistyön tuloksena syntynyt ainutlaatuinen koulutuspolku, LUT Junior University Lappeenranta, käynnistyy tällä viikolla alkavana kouluvuonna. 

LUT on tehnyt koululaisyhteistyötä Lappeenrannan ja muiden kaupunkien kanssa aiemminkin vierailukäyntien muodossa. Nyt käynnistyvä LUT Junior University Lappeenranta eli ”Junnuyliopisto”, on kuitenkin erilainen verrattuna mihinkään aiempaan, koska se tulee olemaan osa Lappeenrannan peruskoulujen opetussuunnitelmaa ja vuosisuunnitelmia, kertoo LUT Junior Universityn koordinaattori Kati Koikkalainen. 
− Se ainutlaatuisuus ja vaikuttavuus tulevat siitä, että yliopisto ei yksin päätä mitä tehdään, vaan koulujen opettajat ovat vahvasti mukana suunnittelemassa miten asiat sovitetaan opetussuunnitelmiin, kertoo Koikkalainen. 

Junnuyliopisto tukee kaupungin tavoitteita

LUT Junior University Lappeenranta alkaa kaupungille sopivaan aikaan. Vuoden 2018 alussa julkistetun kaupungin strategian keskeisimmät kärjet ovat ”kasvua ja osaamista”, ”puhdasta ja kestävää” sekä ”sykettä ja säpinää”. Junior University tukee kaikkia kaupungin tavoitteita ja samalla myös uutta opetussuunnitelmaa (OPS). 

Opetuksen suunta on se, että lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi ja lähemmäksi erilaisia yhteiskunnan toimintoja, kertoo Lappeenrannan kaupungin vs. opetustoimenjohtaja Anu Liljeström.
− Koulu ei ole irrallinen osa yhteiskuntaa, vaan kiinteä osa ympäröivää maailmaa ja kaupunkia. Lapset pääsevät mukaan ratkaisemaan ympäristön isoja haasteita ja olemaan osallisia siinä, että meille tulee kestävä tulevaisuus, sanoo Liljeström.

Junnuyliopisto-polulla tutustutaan koulun ulkopuolisiin toimijoihin ja opitaan käytäntöjä asiantuntijoiden avulla. Opetuksessa ovat mukana muun muassa Etelä-Karjalan jätehuolto, Lappeenrannan Energia ja Lappeenrannan seudun ympäristötoimi. Myös monia muita yhdistyksiä ja yrityksiä tulee oppilaille tutuksi opintojen aikana. 
− Lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi kestävän kehityksen oppimiskokonaisuuksiin ja samalla koulun ulkopuolelle laajenevaan oppimiseen, kertoo Liljeström.


Eri teemoja eri ikäluokille

LUT Junior University Lappeenranta tutustuttaa lapset ja nuoret luonnontieteeseen, tekniikkaan, ympäristöasioihin ja yrittämiseen esikoulusta aina lukioon asti. 

Esikouluikäisten opetusteemoja ovat puhdas energia ja kiertotalous, kolmasluokkalaiset syventyvät kierrätykseen ja tarkemmin vesiteemaan, viidesluokkalaisten kanssa keskitytään yrittäjyyteen ja kestävään liiketoimintaan, kahdeksasluokkalaiset syventävät ja tutkivat muun muassa kestävän asumisen oppeja ja lukiolaiset kestävän liiketoiminnan oppeja. Lukiolaisille on suunniteltu myös kurkistusta yliopisto-opintoihin tutkijavierailujen avulla.

Junnuyliopisto-polku ja opetussuunnitelmat eivät ole vielä valmiissa muodossa ja siksi toiminta käynnistyy aluksi vain osassa kaupungin kouluista. Alakouluista mukana ovat vuoden 2018 syksystä alkaen Skinnarilan, Kuusimäen, Lavolan ja Lappeen koulut ja yläkouluista Sammonlahden ja Kesämäen koulut. Lappeenrannan lukioiden lisäksi Junnuyliopisto-toiminnassa on mukana tästä syksystä alkaen myös Imatran lukio. Syksyllä 2019 LUT Junior University tulee osaksi jokaisen koulun toimintaa Lappeenrannassa. 


Osallistava toiminta luo positiivia vaikutuksia koko kaupungille

Lappeenrantalaislapset saavat Anu Liljeströmin mukaan Junior Universityn myötä eväitä siihen, kuinka he pystyvät tuottamaan omia ideoita, ratkaisemaan ongelmia sekä luomaan jotakin ainutlaatuista ja uutta.
− Lopullinen tavoite on kuitenkin se, että heistä tulee aktiivisia kansalaisia, sillä millään muulla sitä ei saada aikaiseksi kuin osallistamalla ja tekemällä asioita. 

LUT:n opintoasioiden johtaja Janne Hokkanen näkee, että yhteistyöstä voivat hyötyä pitkällä ajalla vahvasti yliopisto sekä koko kaupunki.
− Meille on tärkeää saada entistä enemmän lappeenrantalaisia LUT:lle. On kuitenkin myös eduksi meille, jos muissa yliopistoissa huomataan, että Lappeenrannasta tulleilla lukiolaisilla on paremmat valmiudet yliopisto-opintoihin kuin muilla. Tämä voisi myös houkutella perheitä jäämään paremmin Lappeenrantaan, sanoo Hokkanen. 


Lisätiedot: 

Vs. opetustoimenjohtaja Anu Liljeström, Lappeenrannan kaupunki
p. 040 191 3185, anu.liljestrom(at)lappeenranta.fi

Opintoasioiden johtaja Janne Hokkanen , LUT 
p. 040 900 3617, janne.hokkanen(at)lut.fi

Aiheesta laajemmin myös tuoreessa Lappeenrannan kaupungin asukaslehdessä, joka löytyy osoitteesta 
https://issuu.com/nitroid/docs/lpr_asukaslehti_3_2018_issuu?e=24861979/63553002

Kuva: Heli Mälkiä




 

 

 

 

 

Original ID
598

Comments