Maailman ensimmäinen hiilineutraali sellutehdas

Metsä Groupiin kuuluvalla Joutsenon sellutehtaalla on tuotettu sellua yli sata vuotta. Tehdas on vuosituhannen vaihteessa rakennettu täysin uudelleen. Se on maailman suurin yksilinjainen havusellutehdas ja kuuluu sekä tehokkuudessa että ympäristöasioissa maailman parhaimmistoon.

Vuonna 2012 käyttöönotetun kuorenkaasutuslaitoksen ansiosta tehdas ei käytä fossiilisia polttoaineita eikä siten tuota lainkaan hiilidioksidia.

Tehtaan prosessissa syntyy bioenergiaa enemmän kuin tehdas itse tarvitsee ja se on edelläkävijä uusiutuvan energian hyödyntämisessä. Vuonna 2012 käyttöönotetun kuorenkaasutuslaitoksen ansiosta tehdas ei käytä fossiilisia polttoaineita eikä siten tuota lainkaan uusiutumattomista polttoaineista peräisin olevaa hiilidioksidia normaalikäynnin aikana.

Maailman suurimman yksilinjaisen havusellutehtaan sähköomavaraisuus on 175 %

Sellun raaka-aineena käytettävän havupuun kuoresta valmistetaan biokaasua meesauunin polttoaineeksi. Soodakattilan tuottama sähkö ja lämpöenergia hyödynnetään tehtaan tuotannossa, ja ylijäävä osuus myydään. Prosessissa ylijäävä lämpö otetaan tehokkaasti talteen ja käytetään muun muassa hankesiilon lämmitykseen. Sellunkeitossa syntyvän mäntyöljyn ja tärpätin lisäksi myytäväksi riittää myös biosähköä, jota tuotetaan noin 75 % yli oman tarpeen. Määrä vastaa Lappeenrannan seudun yksityistalouksien ja maatalouden tarvitseman sähkön määrää.

Osoite

Metsä Fibre
Kirkkokatu
53100 Lappeenranta
Suomi

Geofield
POINT (28.189443 61.05774)
Image
Näytä sivulla
Yritysten teot
Yritysten teot
Yritysten teot
Yritysten teot
Yritysten teot
Otsikkoteksti
Hiilineutraalia sellua
Yritys/toimija
METSÄ FIBRE
Nostokuva
Noston koko
1x
Taustaväri
Harmaa
Yrityksen kuvaus

LAPPEENRANNAN JOUTSENOSSA TOIMIVA METSÄ FIBRE VALMISTAA SELLUA SERTIFIOIDUSTA HAVUPUUSTA. SELLUTEHTAAN KAPASITEETTI ON 690 000 TN/V. 95 PROSENTTIA INTEGRAATIN TUOTANNOSTA VIEDÄÄN ULKOMAILLE. INTEGRAATTI TYÖLLISTÄÄ N. 200 HENKILÖÄ.

METSÄ FIBRE

Original ID
24
Translation ID
314
Kuvakoko
Iso yläkuva