Missiona kestävä maapallo

LAPPEENRANTALAINEN PERHEOMISTEINEN TEKNOLOGIAYRITYS LAITEX OY HALUAA OLLA MARKKINOIDEN PARAS MATERIAALINKÄSITTELYRATKAISUJEN TARJOAJA KIERTOTALOUSLIIKETOIMINNASSA. MATKA TAVOITTEESEEN ON HYVÄSSÄ VAUHDISSA JA YRITYS KASVAA NYT ENNÄTYSVAUHTIA. VIHREÄ SIIRTYMÄ ON LAITEXILLE TÄYNNÄ MILJOONIEN ARVOISIA MAHDOLLISUUKSIA.

– Lippahatusta saa pitää kiinni. Olemme erittäin valveutuneita maailmalla tapahtuvien asioiden kanssa. Etsimme aktiivisesti projekteja, joissa pääsemme kehittämään ja vauhdittamaan vihreää siirtymää, sanoo Laitexin toimitusjohtaja Lasse Kurronen.

Vihreä siirtymä on ollut keskeinen osa Laitexin strategiaa vuodesta 2019 saakka. Tällä hetkellä Laitexin suurimpia liiketoimintoja on hiilikattiloiden konvertointi biomassalle. Kyse on hiilivoimaloiden käyttötarkoituksen muuttamisesta siten, että jatkossa niiden energialähteenä käytetään hiilen sijasta bioenergiaa.

Yhden kattilan päästöt vähenevät muutoksen myötä jopa 90 prosenttia. Käytännössä kattila tarvitsee materiaalinkäsittelylinjaston uusimisen, mikä on meidän osuutemme hankkeessa. Tämä trendi tulee maailmalla kasvamaan vielä pitkään. Tämä on meille monen miljoonan liikevaihtoa tuova liiketoiminta tällä hetkellä, Kurronen kertoo.

Uusia aluevaltauksia

Laitexin tuotevalikoimaan kuuluvat erilaiset kuljettimet, purkaimet, syöttimet, seulat sekä murskaimet, joita toimitetaan asiakkaille yksittäisinä laitetoimituksina tai suurempina avaimet käteen -kokonaisratkaisuina. Yritys palvelee energia-, sellu- ja paperi-, kaivos-, kemian- ja ympäristöteknologiasektoreita.

– Käytännössä ratkaisumme automatisoivat materiaalin kuljetuksen ja käsittelyn teollisuudessa, jossa se on kriittinen osa tehtaan ja prosessin toimintaa.

Erilaiset teollisuuden sivuvirtojen arvoketjut ovat Kurrosen mukaan seuraavia megatrendejä, joihin Laitex haluaa tarttua.

– Vihreä siirtymä etenee ja se edellyttää etenkin energiasektorilla isoja muutoksia, mutta materiaalivirroista ei päästä mihinkään. Materiaaleja tarvitsee edelleen siirtää ja käsitellä. Meidän ratkaisujamme määrittelee se, millaisia materiaaleja vihreä siirtymä tulee tarvitsemaan.

– Esimerkiksi biohiili, biokemikaalit ja ligniini kiinnostavat meitä, sillä ne ovat sellaisia materiaaleja, joilla voidaan korvata fossiilisia polttoaineita ja maasta otettavia materiaaleja. Etenkin biohiilellä tulee olemaan valtavat markkinat, sillä fossiilisen hiilen käyttö on maailmassa suurin päästöjen lähde, Kurronen jatkaa.

Vaikka Laitex ei Kurrosen sanoin ole jämähtänyt siihen, että yritys on biomassan polttamiseen erikoistunut toimija, tulee biomassan polttaminen olemaan merkittävä osa Laitexin liiketoimintaa maailmalla vielä seuraavat 10 vuotta.

– Suomessa biomassan polttaminen kenties vähenee, mutta maailmalla biomassan polttoratkaisut tulevat olemaan tarpeen vielä pitkään. Maailma toimii hyvin pitkälti vielä kivihiilellä. Oli ne sitten uusia laitoksia tai konversioita, perinteisellä biomassan polttamisella saa helposti päästöt minimoitua. Isojen valtioiden kohdalla poliittisella ohjauksella on merkittävä rooli vihreässä siirtymässä.

Flow must go on

Suomessa vihreä siirtymä on Kurrosen mukaan edistyksellisen pitkällä, mutta hän muistuttaa, että maailman mittakaavassa sillä ei vielä rakenneta kestävää tulevaisuutta. Suomalainen osaaminen pitää sen sijaan valjastaa muun maailman käyttöön.

– Suomi on oikeastaan jo tehty. Loput, mitä tehdään, on enää pikkujuttuja. Nyt osaaminen pitää viedä ulkomaille. Ei tarvitse mennä kuin 1000 kilometriä etelään, niin siellä ei vielä edes puhuta kunnolla biomassan polttamisesta, puhumattakaan tuulipuistoista tai vetypolttoaineista.

Yksi syy siihen, miksi Suomesta on tullut vihreän teknologian edelläkävijä, on se, että täällä on aloitettu ajoissa työt ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, Kurronen arvelee. Hän kehuu myös suomalaista koulutusjärjestelmää ja erityisesti LUT-yliopistoa, jonka kanssa yritys tekee monipuolista yhteistyötä.

– Täällä ollaan valveutuneita ilmastoasioissa, ja sitoutuminen ilmastosopimuksiin on korkealla tasolla. Lisäksi meillä on etupanotteisesti toimivia, eettisesti kestäviä yrityksiä, mikä on johtanut siihen, että teknologiaa on ruvennut syntymään. Niin ikään koulutus-, tutkitus- ja kehitysrintamalla tehdään hyvää työtä. Tämä on ja sen pitääkin olla Suomen ykkösvientituote.

Laitexille vihreä siirtymä tarkoittaa myös jatkuvaa oman osaamisen kehittämistä, jotta kilpailukyky maailmalla säilyy. Kurronen arvelee, että yrityksen suurin potentiaali tulevaisuudessa on sellaisessa osaamisessa, mitä ei vielä edes tiedetä.

– Kiertotalouden ympärille se osaaminen rakentuu ja se tulee varmasti vahvasti liittymään teollisuuden sivuvirtojen tehokkaaseen käyttöön, uusiin teknologioihin sekä jo mainittuihin biotuotteisiin ja niiden korkeampaan jalostusarvoon.

Laitex on perustettu vuonna 1986. Yritys on vuosien saatossa kasvanut kuljetintoimittajasta täyden palvelun teknologiayhtiöksi, joka auttaa asiakkaitaan toimimaan entistä älykkäämmin, ympäristöystävällisemmin sekä turvallisemmin.

– Emme tee ainoastaan materiaalin siirtämistä paikasta toiseen. Olemme oikea ja kyvykkäin kumppani silloin, kun materiaalivirtoja tarvitsee käsitellä prosessin toimivuuden kannalta kriittisellä tavalla. Tarjoamme ketterän, joustavan ja luotettavan palvelun kilpailukykyiseen hintaan.


Lisätietoja

Laitex Oy
Lasse Kurronen, lasse.kurronen@laitex.fi , p. 020 161 3347

Image
Kuva Laitexin laitteistosta Lieksasta. Teksti: Flow must go on. Laitexin logo.
Näytä sivulla
Yritysten teot
Otsikkoteksti

Missiona kestävä maapallo

Yritys/toimija

LAITEX OY

Nostokuva
Kuva Laitexin laitteistosta Lieksasta.
Noston koko
1x
Taustaväri
Harmaa
Yrityksen kuvaus

LAITEX OY ON SUOMALAINEN TÄYDEN PALVELUN TEKNOLOGIATALO, JOKA TARJOAA KORKEALAATUISIA MATERIAALINKÄSITTELYRATKAISUJA ASIAKKAILLEEN YLI 35 VUODEN KOKEMUKSELLA. SUURIN OSA YRITYKSEN TUOTTEISTA MENEE VIENTIIN YMPÄRI MAAILMAA. LAITEX TYÖLLISTÄÄ NOIN 100 PROSESSITEOLLISUUDEN ASIANTUNTIJAA SUUNNITTELUN JA TUOTANNON TEHTÄVISSÄ. TOIMIPISTEITÄ YRITYKSELLÄ ON LAPPEENRANNASSA JA VANTAALLA SEKÄ KATTAVA AGENTTIVERKOSTO MAAILMALLA.

LAITEX