Sammonlahden koulu kasvattaa lapset ympäristötietoisiksi

Sammonlahden koulu on ensimmäinen yläkoulu Suomessa, joka on saanut sekä Vihreä lippu sertifikaatin että Okka-säätiön myöntämän ympäristösertifikaatin samanaikaisesti. Koulussa arvostetaan kestävää kehitystä ja pyritään ehkäisemään omalla toiminnalla ilmastonmuutosta.

Koulussa minimoidaan ympäristöhaitat mm. energiaa säästämällä, biojätteiden vähentämisellä ja jätteiden tehokkaalla lajittelulla.

Koulussa opetetaan kunnioittamaan ympäristöä, minimoimaan hiilijalanjälkeä sekä kuluttamaan kestävästi. Ympäristöteot ovat arkipäivää ja niihin osallistuvat kaikki. Koulussa minimoidaan ympäristöhaitat mm. energiaa säästämällä, biojätteiden vähentämisellä ja jätteiden tehokkaalla lajittelulla. Kaikki materiaalit pyritään kierrättämään järkevästi, koulussa suositaan pyöräilyä ja julkista liikennettä.

Kestävän kehitys on sisällytetty vahvasti koulun opetukseen. Kestävää kehitystä käsitellään kotitaloustuntien ja biologianopetuksen kautta. Globaaleja asioita, kestävää hyvinvointia ja ekonomiaa opetetaan muun muassa yhteiskuntaopin, terveystiedon ja kielten tunneilla.

Koulu toimii aktiivisesti myös ulospäin. Päiväkotien kanssa järjestetään kestävän kehityksien päiviä. Sähköttömien päivien avulla tietoisuutta levitetään myös koteihin. Tietoa kerätään ja jaetaan paljon. Oppilaat osallistuvat nuorten ilmastotapahtumiin, vierailevat muilla ympäristökouluilla, levittävät tietoutta ja pelastavat maailmaa pala palalta.

Osoite

Sammonlahden vihreän lipun koulu
53850 Lappeenranta
Suomi

Geofield
POINT (28.036384 61.075914)
Image
Näytä sivulla
Lappeenrannan teot
Lappeenrannan teot
Lappeenrannan teot
Lappeenrannan teot
Lappeenrannan teot
Otsikkoteksti
Kestävää kehitystä
Yritys/toimija
SAMMONLAHDEN KOULU
Nostokuva
Noston koko
1x
Taustaväri
Harmaa
Original ID
78
Translation ID
310
Kuvakoko
Iso yläkuva