Wimaon kiertotaloustehdas

Ekologisten komposiittien valmistus käynnistynyt

Wimaon patentoitua teknologiaa hyödyntävä pilot-laitos on valmistunut ja käynnistynyt Lappeenrannassa alkuvuodesta. Laitos on laatuaan ensimmäinen maailmassa. Laitoksessa on tarkoitus testata ja kehittää menetelmää ja prosesseja, mutta laitos kykenee myös teollisen mittakaavan tuotannon todentamiseen, eli valmistamaan n. 3000 tonnia kierrätettyjä ekologisia komposiittituotteita.

Teknologia on helposti skaalautuvaa ja soveltuu paikalliseen tuotantoon. Yhtiön tavoitteena on kansainvälinen liiketoiminta. Teknologian monipuolisten muodonantomahdollisuuksien ansiosta sovelluskohteita on lukuisilla eri toimialoilla, kuten esimerkiksi rakennus-, pakkaus-, auto- ja sähköteknisessä teollisuudessa. Tuotteilla voidaan korvata nykyisiä muovista, puusta tai metallista valmistettuja tuotteita tai komponentteja.

Laitoksen toiminta on lähtenyt käyntiin. Uuden ja kierrätystoiminnan potentiaalisesti mullistavan prosessin kehittäminen on vaatinut paljon työtä, ja prosessi vaatii kehitystyötä ja pieniä parannusinvestointeja myös lähitulevaisuudessa, jotta laitoksen täysi potentiaali saadaan irti.

Jatkosuunnitelmissa on suuremman teollisen laitoksen rakentaminen Suomeen vuoden 2018 aikana ja laitoksen kapasiteetti tulee olemaan n. 15 000 tonnia vuodessa. Laitoksen sijaintipaikasta on jo neuvottelut käynnissä.

Ekologisten komposiittituotteiden pääraaka-aineet ovat kierrätetyt muovi ja puukuitu, mutta raaka-aineeksi soveltuvat kaikenlaiset kierrätys- tai uusiokuidut kuten puu-, paperi-, ja kartonkipohjaiset kuidut sekä erilaiset mineraali-, tekstiili-, lasi- ja hiilikuidut, muut vastaavanlaiset kuidut sekä erilaiset polymeerit. Kierrätysmateriaalien lisäksi teollisuuden sivuvirrat on potentiaalinen raaka-aineen lähde. Esimerkiksi perinteiseen tekstiilien kierrätykseen verrattuna teknologia tarjoaa aivan uudenlaisen lähestymistavan, missä tekstiilikuiduista valmistetaan täysin uudenlaisia tuotteita ilman vaativia erottelu- tai esikäsittelyprosesseja. 

Wimaon teknologia mahdollistaa jätteiden määrän merkittävän vähentämisen sekä myös hiilidioksidipäästöjen vähentämisen. On arvioitu että yhtä kiloa teknologialla valmistettua ekologista komposiittituotetta kohti säästetään 0,7-1,0 kiloa hiilidioksidipäästöjä verrattuna ei-kierrätetyistä materiaaleista valmistamiseen.


Lisätiedot:
Toimitusjohtaja Ville Immonen, ville.immonen@wimao.fi, 050 309 6333


Lue Lisää Wimaosta:
http://www.greenenergyshowroom.fi/yritykset/wimao

Image
Näytä sivulla
Lappeenrannan teot
Yritysten teot
Otsikkoteksti
Wimaon kiertotaloustehdas
Yritys/toimija
EKOLOGISTEN KOMPOSIITTIEN VALMISTUS KÄYNNISTYNYT
Nostokuva
Noston koko
1x
Taustaväri
Harmaa
Yrityksen kuvaus

Kehitystyötä tehdään Circwaste-hankkeen puitteissa. Lue lisää hankkeesta:

Circwaste

Original ID
570
Kuvakoko
Iso yläkuva