The Switch

By admin, 12 December, 2022
Otsikkoteksti
The Switch

Tehokasta sähköntuotantoa

THE SWITCHIN JÄRJESTELMÄT ALENTAVAT KUSTANNUKSIA MERENKULUSSA SEKÄ TEOLLISUUDEN RATKAISUISSA JA TEKEVÄT TUULIENERGIASTA SÄHKÖÄ.

Tuuli, aurinko ja meren aallot ovat energialähteitä, joiden teho vaihtelee jatkuvasti. Uuden teknologian avulla muuttuvatehoisesta energiasta saadaan käyttökelpoista ja uusiutuvan energian tuotannosta kannattavaa.

The Switch on kehittyneen voimansiirto- ja sähköntuotantoteknologian edelläkävijä, joka tarjoaa tulevaisuuden sähkökäyttöratkaisuja. Sen asennuskanta koostuu megawattiluokan kestomagneettigeneraattori- ja tehonmuokkainpaketeista, joita on toimitettu yli 22 gigawattia eri puolille maailmaa. Yhtiön päätoimialoja ovat merenkulkuala, tuulivoima ja erikoissovellukset teollisuuteen.

– Ratkaisujamme käytetään nykyisin eniten laivanrakennusteollisuudessa, mutta tuuliliiketoiminta ja erilaiset teollisuusratkaisut ovat myös merkittävä osa toimintaamme, kertoo The Switch Engineering:n tuotantojohtaja Matti Nikkinen.

Japanilainen BEMAC Corporation osti The Switchin vuonna 2024, ja tarjoaa yhtiölle mahdollisuuden jatkuvaan tuotekehitykseen ja innovointiin. BEMAC on yksi Japanin laivanrakennuksen suurimmista sähköjärjestelmien toimittajista. 
 

Tyyppi
Yritykset
Pääargumentti

The Switch ei keksinyt kestomagneettitekniikkaa, mutta toi sen markkinoiden saataville.

The Switch 

Viesti
Tehokasta sähköntuotantoa
Kansikuva
Tuuliturbiini alhaaltapäin kuvattuna.
Listakuva
Tuuliturbiini alhaaltapäin kuvattuna.
Kuukauden yritys
Off
Yrityksen kuvaus

THE SWITCH SUUNNITTELEE JA VALMISTAA LAPPEENRANNASSA TUOTTEITA KAIKKIIN YHTIÖN PÄÄTOIMIALOIHIN. YHTIÖN PÄÄKONTTORI SIJAITSEE HELSINGISSÄ JA TUOTANTOLAITOKSET SUOMESSA LAPPEENRANNASSA JA VAASASSA. NOIN 98 % TUOTANNOSTA MENEE VIENTIIN.

THE SWITCH

Original ID
50
Translation ID
373