Suomen ympäristöedelläkävijäkaupungit Lappeenranta ja Lahti haastavat kaikki huomioimaan ympäristönsä siisteys keräämällä roskia. 

Kampanjalla kannustetaan kaikkia käyttämään toukokuussa yksi tunti luonnossa liikkumiseen sekä siivoamiseen. Haastamme erityisesti muut kaupungit, yritykset, työpaikat, yhteisöt ja asukkaat mukaan. Lahden ja Lappeenrannan yhteiskampanja on osa EU:n vihreän viikon (Green Week)  -tapahtumia. Tänä vuonna EU:n teema keskittyy nollapäästötavoitteisiin.  

Lappeenrannan Energian lanseeraama Vihreä kaukolämpö on saanut hyvän vastaanoton asiakkailta. LOAS eli Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö on vaihtanut ensimmäisten joukossa hiilineutraaliin Vihreään kaukolämpöön. Myös muita asiakkaita toivotaan mukaan hiilijalanjäljen pienentämiseen.

Vihreä kaukolämpö on herättänyt selvää kiinnostusta asiakkaissa. Vihreys ja ympäristöystävällisyys ovat arvoja, joita yhä useampi asiakas haluaa toteuttaa omassa elämässään. Vihreään kaukolämpöön vaihtajissa on myös sellaisia asiakkaita, joille hiilijalanjäljen seuranta on tärkeää.

Lappeenrannassa on käynnissä Greenreality-kodit –toiminta, jonka puitteissa kaupunki järjesti vapaaehtoisille kotitalouksille kuukauden mittaisen kestävän arjen kokeilujakson syys-lokakuussa. Kokeilujakson aikana kodit pääsivät testaamaan, minkälaista arki on pienemmällä hiilijalanjäljellä ja kokeilemaan kestäviä elämäntapoja edistäviä tuotteita ja palveluita. Ko­ti­ta­lou­det onnistuivat pie­nen­tä­mään hiilijalanjälkiään kokeilujakson aikana keskimäärin 11 prosentilla.

Lappeenrantaan toteutetaan uudenlainen energiavarasto, joka korvaa fossiilisia polttoaineita ja tuo joustoa sähköverkon toimintaan

Lappeenrannan kaupunki testaa uudenlaista energiavarastointijärjestelmää Mustolan lämpökeskuksen yhteydessä. Energiaa varastoidaan järjestelmässä laitteistoon, joka perustuu materiaalien faasimuunnoksiin. Laitteiston uudella, käänteentekevällä tekniikalla saadaan kustannustehokkuutta energian varastointiin.   


Etelä-Karjala on maan huippua kierrätysasteessa

Etelä-Karjala on maamme edistyksellismpiä kiertotalousalueita. Etelä-Karjalassa vuoden 2017 kierrätysaste oli 59 %. Kotitalousjätettä syntyi 320 kg/asukas. Seutukuntamme on kärkikierrättäjiä kierrätysasteessa ja kotitalousjätteen määrä asukasta kohden on toiseksi pienin. Kotitalousjätteillä tarkoitetaan kotona syntyviä jätejakeita kuten biojätettä, kartonkia, paperia, pakkauslasia, pienmetallia ja pakkausmuovia.

Yritysverkoston jäsenet hyötyvät toistensa osaamisesta

Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy ja lappeenrantalainen virtauksenhallinta- ja automaatioratkaisuihin keskittynyt Flowrox Oy kuuluvat molemmat alueella toimivaan verkosto Greenreality Networkiin. Noin 40 energia- ja ympäristöalan toimijan muodostama verkosto tekee yhteistyötä ja hyödyntää toistensa osaamista.

Etelä-Karjalan Jätehuollon (EKJH) Kukkuroinmäen käsittelykeskuksella syntyvä jätevesi ohjataan pumppuaseman kautta Lappeenrannan kaupungin jätevedenkäsittelylaitokselle.

Ekologisten komposiittien valmistus käynnistynyt

Wimaon patentoitua teknologiaa hyödyntävä pilot-laitos on valmistunut ja käynnistynyt Lappeenrannassa alkuvuodesta. Laitos on laatuaan ensimmäinen maailmassa. Laitoksessa on tarkoitus testata ja kehittää menetelmää ja prosesseja, mutta laitos kykenee myös teollisen mittakaavan tuotannon todentamiseen, eli valmistamaan n. 3000 tonnia kierrätettyjä ekologisia komposiittituotteita.

Edistyksellistä kiertotaloutta Lappeenrannassa

Lappeenrannassa ollaan kehittämässä uusi kestävän kehityksen mukainen materiaali yhdistämällä metsä- ja kaivosteollisuuden sivuvirtoja. Materiaalin on tarkoitus korvata rakennusteollisuudessa betonia, sillä sementtiteollisuus aiheuttaa seitsemän prosenttia maailman hiilidioksidipäästöistä. Tavoitteena on myös kehittää täysin uudenlainen tapa rakentaa: pilottituotteita valmistetaan 3D tulostamalla.