Uusiutuva energia

Original tid
2

Tuuli, aurinko ja meren aallot ovat energialähteitä, joiden teho vaihtelee jatkuvasti. The Switchin uuden teknologian avulla energialähteiden tuottama muuttuvatehoinen energia pystytään muuttamaan tehokkaasti sähköksi ja tekemään uusiutuvan energian tuotannosta kannattavaa.

Maailman suurimmat tuuliturbiinit suunnitellaan ja rakennetaan The Switchin tehtailla.

Lappeenrannan kaupunki on tehnyt Lappeenrannan Energia Oy:n kanssa sopimuksen EKOenergiasta. Sopimus tarkoittaa, että jatkossa kaupungin kiinteistöissä käytetään pelkästään EKOenergia-sertifioitua Metsävoimaa ja Tuulivoimaa. Moni kaupunki Euroopassa käyttää jo uusiutuvaa sähköä, mutta Suomen luonnonsuojeluliiton mukaan Lappeenranta on maailman ensimmäinen kaupunki, joka ottaa sähkönhankinnassaan käyttöönsä myös kestävyyskriteerit.

Kaupungin kiinteistöissä käytetään pelkästään EKOenergia-sertifioitua Metsävoimaa ja Tuulivoimaa.

Aurinkoenergia on puhdasta, uusiutuvaa energiaa, jota voi hyödyntää erinomaisesti muita energiantuotantomuotoja täydentävänä sähkön tai lämmön lähteenä. Suomi on pohjoisesta sijainnistaan huolimatta hyvä aurinkoenergiamaa. Esimerkiksi Lappeenrannassa ja Frankfurtissa aurinkoenergiaa voi tuottaa vuodessa yhtä paljon, mutta pohjoisen sijainnin vuoksi tuotanto Suomessa painottuu kevääseen, kesään ja syksyyn. Aurinkoenergiasta hyödynnetään nykyisin vain murto-osa.

Metsä Groupiin kuuluvalla Joutsenon sellutehtaalla on tuotettu sellua yli sata vuotta. Tehdas on vuosituhannen vaihteessa rakennettu täysin uudelleen. Se on maailman suurin yksilinjainen havusellutehdas ja kuuluu sekä tehokkuudessa että ympäristöasioissa maailman parhaimmistoon.

Vuonna 2012 käyttöönotetun kuorenkaasutuslaitoksen ansiosta tehdas ei käytä fossiilisia polttoaineita eikä siten tuota lainkaan hiilidioksidia.

Uusiutuvien kotimaisten energialähteiden osuus Lappeenrannan energiantuotannosta ylittää kirkkaasti valtakunnallisen keskitason. Suomen toiseksi suurin, Kaukaan Voiman biovoimalaitos, tuottaa prosessihöyryä sekä sähköä UPM Kaukaan tehtaille ja kaukolämpöä sekä sähköä Lappeenrannan Energialle. Kaukolämpöä laitos toimittaa Lappeenrannan kaupungin vuositarpeesta yli 80 %.

Kaukaan Voiman uusiutuvasta energiasta tuottama kaukolämpö vähentää merkittävästi Lappeenrannan kasvihuonepäästöjä.

Kesällä 2013 valmistunut TuuliMuukko on Etelä-Karjalan ensimmäinen tuulipuisto. Se tuottaa sähköä seitsemällä tuuliturbiinilla, joiden teho on yhteensä 21 megawattia. Tuulisähkön tuotanto vaihtelee päivittäin tuulisuuden mukaan.

Seitsemän tuulivoimalan tuottamalla sähköllä voidaan lämmittää jopa 3 000 omakotitaloa.

Tuulipuisto saavutti tuotantotavoitteensa jo ensimmäisenä täytenä toimintavuotenaan. Seitsemän tuulivoimalan tuottamalla sähköllä voidaan lämmittää jopa 3 000 omakotitaloa.

UPM Lappeenrannan biojalostamo tuottaa puupohjaista uusiutuvaa dieseliä metsäteollisuuden tähteistä. Raaka-aineena käytetään 100-prosenttisesti uusiutuvaa materiaalia eli mäntyöljyä, joka on selluntuotannon tähde. UPM on edelläkävijä metsäteollisuuden murroksessa. Uusiutuva diesel UPM BioVerno valmistetaan kehittyneiden biopolttoaineiden vetykäsittelyprosessilla, jonka innovatiivinen tuotantoprosessi on kehitetty UPM:n biojalostamokehityskeskuksessa Lappeenrannassa.

Lappeenrannan teknillisen yliopiston (Lappeenranta University of Technology, LUT) Green Campus on tutkimus- ja opetusympäristö, jossa rakennetaan tulevaisuuden kestäviä energiaratkaisuja. Green Campus ilmentää konkreettisesti yliopiston ratkaisukeskeistä ja visionääristä ajattelu- ja toimintatapaa. Alueella käytetään LUT:n omia keksintöjä ja hyödynnetään yliopiston poikkitieteellistä osaamista.

LUT:n Green Campus on palkittu maailmanlaajuisessa Sustainable Campus Excellence Award -kilpailussa parhaana Excellence in Campus -kategoriassa.

Lappeenrannan Energian lanseeraama Vihreä kaukolämpö on saanut hyvän vastaanoton asiakkailta. LOAS eli Lappeenrannan seudun opiskelija-asuntosäätiö on vaihtanut ensimmäisten joukossa hiilineutraaliin Vihreään kaukolämpöön. Myös muita asiakkaita toivotaan mukaan hiilijalanjäljen pienentämiseen.

Vihreä kaukolämpö on herättänyt selvää kiinnostusta asiakkaissa. Vihreys ja ympäristöystävällisyys ovat arvoja, joita yhä useampi asiakas haluaa toteuttaa omassa elämässään. Vihreään kaukolämpöön vaihtajissa on myös sellaisia asiakkaita, joille hiilijalanjäljen seuranta on tärkeää.